Uudet kirjajulkaisut 2012

Uuden kirjan kansi

Karhujen ja Kalmosaarten mailta

***NYT TARJOUSHINTAAN 30,00***

Nurmeksen, Kuhmon ja Lieksan yhteisten rajaseutujen salaperäinen metsäseutu on maamme syrjäisimpiä seutuja. Se on kahden suuren vesistön äärimmäistä latvaseutua.
Täällä luulisi vanhojen tapojen ja uskomusten viimeksi vaikuttaneen. Täällä luulisi vanhojen kansantarinoiden säilyneen pisimpään.

Tässä teoksessa tapaamme Saramon Vaarakylästä maailmalle lähteneen Matti Paulamiehen alias Taula-Matin, jonka tarinat vanhan Mujejärven ja Saramon tapahtumista osoittavat, kuinka tarina elää ja lähtee lentoon.

Kirjassa tapaamme vepsäläisen Erkki Mikkosen, joka päätti viime voimillaan panna kylänsä historian paperille. Hänen tarinoissaan luodaan kuva sekä vanhan kansan että hänen itsensä sisimmäisiin arvostuksiin.

Mujejärveläinen Helpi Kortelainen, ylikyläläinen Pekka Lasanen ja lieksalainen J. V.  Saarelainen ovat niitä muistelijoita, jotka osallistuivat Kalevalan riemuvuoden kilpakeräykseen (1935−1936) ja innostuivat keräämään enemmänkin vanhaa tarinaperinnettä. Heillä oli taustaa ja herkkyyttä kertoa sellaisesta, johon ammattimaisemmat kerääjät eivät pystyneet.

Moni meistä kysyy tietysti paikallistarinoista, missä määrin ne ovat tosia? Miten ihmeessä etenkin useita sukupolvia vanhat tapahtumat ovat voineet pysyä väestön sosiaalisessa muistissa?
Osoittautuu, että monet tarinat ovat vanhoina aikoina olleet tärkeässä asemassa yhteisönsä maailmankuvan muovaajana. Niitä voidaan pitää eräällä tavalla oman kylänsä syntytarinoina, joita on huolella vaalittu 1900-luvulle asti ja eräiltä osin aina nykypolviin saakka.
Tarinoiden takaa voimme löytää vanhan kansan perustavaa laatua olevat uskomukset, jotka yhdessä ovat yhdistyneet saloseudun kansan maailmankuvaksi.
Huomaamme, että maailmankuva on ylipäänsä tärkeä. Se pitää meidät kasassa. Erityisen tärkeä se oli aikana, jolloin ihminen saattoi luottaa vain itseensä ja sukuunsa.     

Mujejärvi - kylä taivalten takana (uudistettu painos)

Vuonna 2007 julkaistu teos Kylä taivalten takana − Nurmeksen Mujejärven vaiheet oli niin suosittu, että painos loppui jo muutamien kuukausien sisällä julkaisemisesta. Nyt teos on julkaistu uudelleen hieman eri nimellä. Sen ulkoasu on kokonaan uudistunut. Valokuvia on vaihdettu ja kokoa suurennettu. Tekstiäkin on rukattu, mutta suurin osa siitä on kuitenkin jätetty ennalleen. Teoksen henki on edelleen sama.           

Kirjassa esitellään Mujejärven pienen salokylän vaiheet kivikaudesta 2000-luvun alkuun. Mujejärveläiselle pitkät matkat ovat olleet aina tuttua todellisuutta. Menipä minne vain, oli ensin pantava tossua tossun eteen, oli ylitettävä soita ja kankaita, taivallettava mäkien yli. Mujejärvellä taloudet olivat tottuneet elämään yksin ja selviytymään neuvokkuudellaan ankaran luonnon keskellä. Mujejärven suuri nousu osui 1900-luvun alkupuolelle ja siitä vielä 1950-luvulle, jolloin seudun metsissä ja keväisillä joilla raatoi satamäärin savottalaisia.   

Savottakauden loputtua kokonaiset ikäluokat ovat joutuneet lähtemään synnyinkylästään paremmille ruokamaille. Silti mikään paikka ei tunnu lapsuuden maisemaa paremmalta. Mujejärveläisten laulun sanoin ”Tää maa se muista kolkko on, mutt' meistä tää on verraton, on täällä omat aarteensa, on veen ja metsän riistansa, ja honkain huminat.”


 

Kirjojen myynti

Kirjoja voi tilata oheisen palautuslomakkeen kautta.Kirjat tulevat silloin postitse kotiin ja lähetystä seuraa tilillepanomaksu.
Mikäli haluaa tutustua kirjoihin ennakkoon se on mahdollista seuraavissa myyntipisteissä joista voi myös ostaa painotuotteita.

Lieksa:          Mottimaja,Lieksan kirjasto ja Mauri Mönkkönen puh no +358409664760
Kuhmo:         Kuhmolaisen toimitus,huonekaluliike Mansetti ja Riitta Kähkösen kangasliike.
Nurmes:        S-Market Porokylä,Nurmeksen kirjasto ja Raimo Pääkkönen puh no +358408296739
Lisäksi kirjan toimituksessa mukana olleilta Liisa Haveriselta puh no +358405829082 ja
Risto Piiroselta puh no +358400579453  on kirjat ostettavissa.

Kirjojen hinta on 40 €/kpl ja molemmat yhteensä 70 €.Lisäksi postin välityksellä tilattaessa hintaan lisätään 3 €  pakkaus- , käsittely- ja postikuluja kirjaa kohden.
Tällaiset toimitusehdot astuvat voimaan 10.10.2012 jälkeen tulleisiin tilauksiin.